Reissun neljäntenä päivänä aamumme alkoi hassusti. Olimme edellisenä iltana ostaneet hostellille ruokatarvikkeita ja laittaneet ne nimettyinä keittiön jääkaappiin. Linda ja Julia menivät keittiöön ensimmäisenä ja kun Laurenin kanssa tulimme perässä he tulivat vastaan tyrmistyneinä sanoen, että jääkaappi on kadonnut. Vaikka tieto oli aika huolestuttava, emme voineet muuta kuin nauraa tapahtumalle. Hetken etsittyämme huomasimme kuitenkin, että kaikki ruokamme oli siirretty keittiössä sijaitseviin pienempiin jääkaappeihin.
Meillä tuli melkoinen hoppu bussiasemalle, koska busseja noin lauantaisin meni muistaakseni tunnin välein Loch Nessille. Niinpä päädyimme juoksemaan asemalle ja kun saavuimme bussin ovelle, meiltä kysyttiin lippuja. Emme tietenkään olleet niitä ennakkoon ostaneet, joten takaisin sisälle bussiasemalle ja lippujonoon. Aikaa bussin lähtöön oli muutama minuutti. Jono kulki hitaasti ja olessamme jonon nokassa, saimme jo huomautuksen siitä että meidän tulisi odottaa viivan takana, eikä kuikuilla eteenpäin. Kun vihdoin pääsimme lippuluukulle, päätimme jaakantua ja Laurenin kanssa mennä bussin viereen nököttämään ja vahtimaan ettei se lähde ennen meitä ja lippujamme. Kun aikaa oli jäljellä minuutti, bussikuski alkoi hermostua jo vähän, mutta vakuutin ystäviemme tulevan pian lippujen kera. Pian he sitten juoksivatkin ja pääsimme matkaan ehkä korkeintaan puoli minuuttia myöhässä. Aamusta tuli ihan mieleen Amazing race -ohjelma.
Urquhart Castle
Jäimme pois bussista Urquhartin linnan kohdalla, kuten meitä oli opastettu. Linnaan oli kuitenkin turhan kallis sisäänpääsy ja vessakin oli vain sisäänpääsyn maksaneille. Kohtelias kyltti ilmoitti, että seuraava julkinen vessa on 2 mailin päässä. Meidän suunnitelma Loch Nessille oli nauttia maisemista, yrittää bongata Nessie ja heittää talviturkki. Linnan läheisyydessä ei juurikaan ollut mitään meille sopivaa paikkaa, sillä edes rantaan ei päässyt ilman sisäänpääsymaksun maksamista. Lähdimme kävelemään läheiseen kylään päin ja näimme pienen niemen nokan, joka näytti täydelliseltä uintipaikalta. Niinpä päätimme etsiä tiemme sinne. Saimme kävellä jonkin matkaa kylään päin, kunnes löysimme tienviittoja metsäreitille.
Metsätien alussa oli vastassa tällainen kyltti (Metsän läpi ei virallista reittiä Loch Nessin rantaan). Ajattelimme sen tarkoittavan, ettei tie/polku jatku sinne saakka, mutta emme välittäneet siitä, koska toki olemme ennenkin metsässä kulkeneet kaikki. Todellisuudessahan tämä tarkoitti sitä, että matkalla oli kolme puron/joen ylitystä ilman siltaa. Jos matkassa olisi ollut kumpparit, olisi jokaisesta päässyt melkein kahlaten yli, mutta lenkkareilla tms. se ei oikein onnistunut. Lauren kokeili ekassa ylityksessä, mennä matalikosta "vedenpitävillä" vaelluskengillään, jotka eivät sitten olletkaan vedenpitävät ja Lauren oli polviin saakka kastunut ensimmäisen ylityksen jälkeen. Me muut käytimme hyväksemme kaatuneita puita ja tasapainottelimme itsemme vesien yli. Melkoista seikkailua ja jännitystä siis! Kuvia ei minulla oikein ole näistä ylityksistä, kun kameraa en uskaltanut roikottaa kaulassa ylityksiä tehdessä. Mutta puhutaan siis 1-3m levyisistä vesikohdista.
Kun löysimme vihdoin aivan täydellisen uimarannan koitimme juoksennella ja hypellä, eli siis lämmitellä uintiamme varten. Tarkoitus oli ottaa video koko uintireissusta, mutta Laurenin kamerasta loppui juuri "sopivasti" akku, joten tyydyimme asettelemaan minun kameran kannon nokkaan itselaukaisimelle ja juosta täysillä veteen, jotta ehdimme kuvaan mukaan. Vesi oli internetin mukaan +6 asteista, joten ihan melkein avantouinnista kävi! Uinnin jälkeen kylläkin oli ihmeen lämmin ja virkistäytynyt olo. Laurenille kävi hiukan huonosti, kun Nessie sattui juuri samaan aikaan olemaan uimassa ja puraisi Laurenia. Tai sitten Lauren vain yritti uida liian matalassa vedessä ja kaatui kiviin, miten nyt kukin tämän haluaa tulkita ja uskoa.
Uinnin jälkeen söimme retkieväämme metsän keskellä ja jatkoimme kävellen läheiseen kylään. Siellä kävimme pienillä ostoksilla sekä Lindan nimipäiväkahveilla (jotka oikeasti olivatkin vasta seuraavana päivänä). Kylästä pääsimme sopivasti bussin kyytiin ja matka takaisin Invernessiin alkoi.
Viidentenä päivänä aamumme jatkui Amazing race henkeen. Tarkoitus oli lähteä 9.40 junalla Edinburghiin ja jatkaa illalla sieltä takaisin Chesteriin. Meille tuli himppasen kiire taas junalle ja meillä oli myös eriäviä mielipiteitä junan lähtöajasta. Matkaa ei mitenkään nopeuttanut kaikkien tavaroiden kantaminen ja se, että yhdellä meistä oli jalat hieman ottaneet edellisenä päivänä osumaa. Kun saavuimme asemalle joku katsoi isosta valotaulusta, junan lähtevän laituri 2 kello XX:44. ja menimme kyseiselle laiturille odottelemaan. Muistan katsoneeni kelloa kun saavuimme asemalle ja se oli 09:38. Siinä sitten odottelimme pari minuutti, kunnes rupesimme pohtimaan miksi olemme ainoat laiturilla ja missä juna viipyy. Viereisellä laiturilla näimme työntekijän ja menimme kysymään. Hän sanoi junan lähtevän laiturilta 4, että juoskaa nyt jo äkkiä sinne. Mehän sitten juoksimme, mutta laituri oli tyhjä. Kun palasimme kakkoslaiturille, tajusimme siinä lukevan 10:44, eikä 9:44, eli siis seisoimme kallisarvoiset minuutit väärällä laiturilla, junan lähtiessä toiselta. Siinä sitten puimme hieman ärtyneinäkin tätä asiaa parin työntekijän kanssa ja lähdimme kohti lipputoimistoa. Oletuksenamme oli, että liput saa vaihdettua seuraavaan junaan korkeintaan maksamalla uuden paikkalipun, mutta ei. Koska UK:ssa liikennöi eri junayhtiöitä, oli meidän junamme ollut ainoa kyseisen yhtiön juna sinä päivänä. Meille siis tarjottiin uusia lippuja 30 puntaa kipale, eli 120 puntaa (yli 140e) yhteensä. Loimme suunnitelman B ja päätimme mennä bussiasemalle kysymään milloin busseja menee ja olisiko ne yhtään halvempia. Lippujen hinta nimittäin tuntui aika suolaiselta ja totta puhuen osalla meistä alkoi jo olla rahatkin vähissä näin reissun viimeisenä päivänä.
Lähdimme melkein juoksujalkaa bussiasemalle ja ihmettelin pari kertaa ihan kuin joku huutaisi peräämme. Näin jonkun rautatietyöntekijän huutavan ja viittovan jotain, mutta ajattelin ensin hänen viittovat, jotta menisimme kauemmas laiturista. Kuulin kuitenkin sen vielä uudelleen ja näin hänen melkein juoksevan perässämme, joten pysähdyin. Kun saavutimme toisemme hän kyseli myöhästyimmekö juuri junastamme ja mikä on meidän suunnitelmamme nyt. Sanoin että kyllä juu myöhästyimme ja että olemme menossa kyselemään bussiaikatauluja ja -hintoja. Hän kertoi, että toinen juna lähtisi 10:44, mutta minä sanoin että kyllä tiedämme, mutta meidän liput eivät siihen kelpaa ja meidän täytyisi ostaa uudet. Hän vastasi, ettei meidän tarvitse ja minä tietysti ihmettelin ja varmistin sen olevan totta. Käskin hänen odottaa pienen hetken ja juoksin muiden perään pyytämään heidät takaisin. Luoksemme tuli sitten toinen mies, joka kertoi olevansa sen seuraavan junan konduktööri ja päästävänsä meidät lipuillamme siihen junaan. Ette arvaakaan, kuinka iloisia ja kiitollisia olimme! Varmistaaksemme, ettemme myöhästy seuraavasta junasta, istuimme laiturin vierellä kunnes pääsimme junaan sisälle. Hämmästyttävää, että maailmassa on oikeasti vielä näin jaloja ihmisiä olemassa. Olihan se kuitenkin heidän työpaikaltaan 120 puntaa pois.
Edinburghiin siis saavuimme yhden jälkeen ja suuntasimme Scottish National Museumiin. Edinburghin juna-asemalla tavaransäilytys olisi maksanut 7 puntaa tavara, joten raahasimme laukkujamme mukana ja saimme ne punnalla museon säilytykseen. Museo itsessään on täysin ilmainen ja valtavan kokoinen. Kiertelimme lähinnä Skotlannin historiaan liittyviä näyttelyitä, kunnes kyllästymme ja siirryimme tutkimusalueelle, missä saimme "leikkiä" kaikenmaailman vempeleillä. Museon jälkeen metsästimme muutamia matkamuistoja ja kävimme syömässä. Menimme tällä kertaa juna-asemalle kunnolla ajoissa, sillä emme halunneet lisää myöhästymisiä. Junamatka sujui hitaasti ja väsyneenä oli hankalaa istua paikoillaan, kun ei untakaan saanut. Mutta pääsimme onnellisesti perille Chesteriin vähän yli puolenyön.
Koko Skotlannin reissu oli täynnä ihania hetkia ja retkiä. Mukana oli parhaat reissukaverit ja uskon että nämä muistot tuovat hymyn huulille vuosienkin päästä!
