lauantai 26. marraskuuta 2011

Monday's child is fair of face

Tällä viikolla minulla alkoi todellinen opiskelija-arki. Tunteja oli nimittäin 4 päivänä viikossa ja sen päälle vielä harrastukset, sekä itsenäinen opiskelu.

Torstaina alkoi uusi kurssi, joka on toisen vuoden kurssi. Kauheasti tietenkin jännitti taas tavata uusi opiskeluryhmä ja etenkin noin toisen vuoden opiskelijoita. Päivän jälkeen olin kuitenkin iloinen siitä, että opiskelijat tuntuivat kypsemmiltä ja että minut otettiin huomioon vaihtarina. Olen kuullut muilta vaihtareilta, että heidän tunneillaan opettajat pitävät huolen että vaihtarit pysyvät mukana opetuksessa ja ymmärtävät opetuksen, mutta minä en ole aiemmin täällä tätä kokenut. En siis halua mitään erityiskohtelua tai pitää joka kurssin alussa extemporee esitelmiä Suomesta, mutta en kuitenkaan haluaisi olla täysin massan keskelle unohdettu. Torstain kurssilla esimerkiksi tuli puheeksi otsikossa vilahtava runo siitä, minä viikonpäivänä on syntynyt. Opettaja kysyi heti minulta tiedänkö sen ja kun en tiennyt, hän kertoi koko runon. Hän kysyi vielä perään, minä viikonpäivänä minä olen syntynyt. Muutenkin huomasin, että hän kiinnitti huomiota kertomalla lyhennetyt nimet myös kokonaisina ja selittämällä mitä ne tarkoittaa. Uskon, että tulen siis viihtymään oikein hyvin tuolla kurssilla.

Opiskelija-arki jatkuu myös viikonloppuna, sillä video-analyysi/essee täytyisi naputella, sekä myöskin ensi perjantain englannintunnin esitelmä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti